Askartelin omaksi tueksi jääkaapin oveen tällaisen liikuntakalenterin. Itsellä kun lojui turhia sana-magneetteja, joita en koskaan käyttänyt (joku Saarioisen mainos). Liimasin magneettien päälle paperia ja kirjoitin viikonpäivien lisäksi urheiluita. Yhden jätin vielä tyhjäksi, jos vaikka tulee uusi liikuntamuoto kesän aikana :)
Keiteleen kunta järjestää todella aktiivisesti ilmaista ryhmäliikuntaa, mistä olen erittäin iloinen. Maanantaisin käyn kahvakuulassa, tiistaina pelaillaan nuorten ja aikuisten kesken pesäpalloa. Ensi viikolla alkaa uutena juoksukoulu! En ole koskaan kokenut itseäni juoksijaksi (vaikka lenkeillä juoksen), mutta nyt ajattelin repästä ja mennä juoksua opettelemaan.
Suunnittelen seuraavan viikon aina näin sunnuntaina, töiden mukaan. Aamuvuoropäivät on toki helpoimpia, mutta kun viikossa saattaa olla kahta eri vuoroa, niin urheiluita täytyy aina suunnitella. Itsellä ainakin toimii tällainen parhaiten, koska sitten en voi luistaa ja ajatella "no huomenna sitten", vaan jokaiselle päivälle on oma ohjelma.
Tämä kesäkuun haaste säännöllisen ja monipuolisen liikunnan lisäksi koskee myös ruokaa. Syön noin 1700 kcal päivässä eikä siitä tingitä suuntaan tai toiseen (paitsi juhannuksena sallin itselleni kaksi lepopäivää, kun pääsen pitkästä aikaa perheen luo ja mökille). Vaikka haluaisinkin kiinteytyä, on tämän haasteen tavoitteena lähinnä itselle näyttää, että halutessa itsekuria löytyy ja totutella oikeasti säännölliseen ruokarytmiin.
Päivän ruoat:
Aamupala: Kaurapuuro proteiinilla, kaksi ruisleipäviipaletta kevyttuorejuustolla ja tomaatilla
Välipala: Omena
Lounas: Salaatti, esim. avokadosalaatti ja kaksi täysjyväleipäviipaletta, tai papusalaatti ilman leipää
Välipala: Raejuustoa ja hedelmää, joko kokonainen tai soseena
Päivällinen: Lämmin ruoka, usein pastavuoka, lasi rasvatonta maitoa
Iltapala: Maustamaton jukurtti, vähän mysliä, kevytmehukeittoa
Vuokaruuat ovat siitä hyviä, sillä saatan viikossa tehdä vain yhden ruuan, annostella sen rasioihin ja syödä niitä viikon mittaan. Tämä helpottaa arjen kiireissä, sekä siinä, ettei kerralla tule syötyä kuin se yksi annos. Mulla ainakin toimii tämä 6 syöntikertaa päivässä. Sillon ei tule naposteltua välissä mitään, sillä koko ajan pysyy nälkä kurissa.
Ja mikä on palkkio, jos pysyn tässä koko kesäkuun? Tämä:
Kuva netistä |
...eli hieronta/muu hemmottelu itselle :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti