15. toukokuuta 2014

Hummus


Hummukseen ihastuin viimeistään maaliskuussa Dubaissa, kun söin siellä ehottomasti elämäni parhaimpia hummuksia. Myös moutabel-levitteeseen rakastuin, mutta siitä en ole vielä saanut tehtyä yhtä hyvää kuin paikalliset.

Käytä hummuksessa vaaleaa tahinia, sillä tummasta tulee liian tujun makuista. Itse tein ensin sen virheen, ja ihmettelin, että miten joku voi tykätä niin tahinimaisesta levitteestä. Halutessa voi tahinin myös jättää pois.

---

n. 600 ml

400g kikherneitä (tai 150g kuivia, jotka keitetään)
50 ml sitruunamehua
1-2 valkosipulin kynttä
2-4 rkl tahinia
½ rkl merisuolaa
tilkka vettä
oliiviöljyä

Laita kikherneet, sitruunamehu, valkosipuli, tahini ja suola joko tehosekoittimeen tai sauvasekottimen kokoiseen astiaan ja ala soseuttaa. Lisää tilkka vettä ja jatka soseuttamista. Lisää oliiviöljyä siihen asti, kunnes saat hummukseen haluamasi koostumuksen, eli kuinka paksua tai löysää haluat.

Vinkki! Voit hummukseen lisätä vaikka paahdettua valkosipulia, paahdettua paprikaa tai vaikka tavallisia herneitä. Vain mielikuvitus on rajana hummuksen varioimiseen!

---
Hummus on ihanaa paahdetun leivän päällä ja onkin nykyään yksi brunssipöytäni vakituisista antimista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti